lauantai 10. elokuuta 2013

Aloituslauseita

Hei kaikki wannabe-kirjailijat tai muuten vain näppärien aloitusten tarpeessa olevat!
Esittelen seuraavaksi muistikirjani helmiä, aloituslauseiksi kelpaavia pätkiä, joita olen kuullut. Nämä eivät siis ole poimintoja kirjallisuudesta – vielä. Ottakaa ja käyttäkää ja täyttäkää näillä joukko sivuja.

Kitaroin vietelläkseni, en hallitakseni väkijoukkoja.

Menin parvekkeelle ilman housuja. Aion tehdä katkarapusalaattia.

 Ai, se on kanttori!
 Ei, sanoin, että se on Tampereelta.

Älkää antako Jumalan teitä köykäisiksi havaita.

Emme kävelleet rautatiekiskoilla sillä kertaa.

– Tiukan taistelun jälkeen totean tappioni, sanoi puhelinmyyjä ja lopetti puhelun.

Et ole vähimmässäkään määrin työtehtävä.

Kun kaverilla on komplisoitunut miesmaku ja suhdeviritelmä, ei tarvitse televisiota.

– Miten selviän juhannuksesta?
– Onneksi sulla on hyvä lihasmuisti.

Onhan noita kaljuja.

Tarkoitukseni on tehdä muiden aika pitkäksi.

Silloin oli hiihtoloma ja kaikilla oli lapsia.

Ope, saanko mä lankata sun kengät?

Sokeria syövä mieshenkilö. Pahin kaikista.

Hiljaisen näköinen, parrakas nuori mies käveli ohitsemme ja sanoi:
– Olen tehnyt siirtoni.

Hän antoi minulle laulun, minihameen ja odotuksia.

Koskaan ei pidä hermostua. Aina kannattaa olla bensaa.

On häitä ja häitä. Investointipankkiiri oli hyvä valinta. Eivät lopu timantit kesken.

Kyllä mä antaisin Jyrki Kataisen tunnustella mun hallitusta.

Perjantain ja sunnuntain välinen yö on todella pitkä.

Viestissä luki: "Oletko oikeassa paikassa vai sellistien orgioissa?"

Kantapäissäni tuntuu siltä, että ne olisivat mieluummin halunneet hänen sohvalleen.

Lattialta nousi pienen ihmisen kokoinen ruskea olento, joka sanoi:
– Olen pölypunkki. Kannattaisiko siivota useammin?

Oletteko puhuneet hatuista koko sen ajan, kun olin poissa?

Maailmankaikkeuden keskus ei ole Jyväskylä vaan hengitys.

Seuraava askel vie jo eteenpäin!