[Luetaan yhteen hengenvetoon]
en osaa mennä kotiin, vaan vielä jonnekin,
mitä tahansa, kunhan ei tarvitse olla yksin,
surkuhupaisaa, myös sirppikuu hymyilee vinosti
ja kaikki johtuu vain siitä, että olen taas jännittänyt
niin paljon sitä mikä on hengitystä ja aaltoja
ja mitä ei edes tarvitse kohdata yksin
vaan luotettavimpien ihmisten kanssa
siksi jään nauramaan ovien eteen ja estän kulun
ja varaan hissin, koska siellä on kokovartalopeili,
mitä tahansa, kunhan ei tarvitse olla yksin,
surkuhupaisaa, myös kuu haluaa tulla nähdyksi
ja kaikki johtuu vain siitä, että olen taas törmännyt
sellaiseen mikä on kysymätöntä ja vierasta
ja miten erilaiselta asia tai henkilö tai ilmiö näyttää
kun tietää sen nimen, vaikka on nähnyt sen joka päivä
yhtäkkiä kaikesta tulee vakavaa ja tärkeää
ja etenkin siitä, että kosketan ja liikutan
ajatuksia kuin palloja vihreällä pöydällä:
ensin yhtä, sitten toista ja joskus useampaa;
ensin omiani, sitten toisen ja joskus kaikkien.
Nyt näyttää siltä, että voitan tekemättä mitään,
mutta vielä tulee aika, kun voitan omalla
työlläni ja hengitykselläni ja toiset ja kaikki.
