maanantai 3. elokuuta 2015

Kauhutarina yläkoulun opetuskäyttöön

Menin toissapäivänä hammaslääkäriin. Kirkkain halogeenilampuin valaistussa odotushuoneessa istui muutama kärsivän näköinen potilas. Yksi odottaja herätti kuitenkin huomioni.

On yleistä pelätä hammaslääkäriä, mutta tämä yksi potilas oli kasvoiltaan vitivalkoinen. Hänen silmänalusensa olivat niin tummat, ettei hän varmasti ollut nukkunut viikkoon. Hän puristi odotustuolin käsinojia niin tiukasti, että puu ritisi.

Istuin henkilön viereiselle tuolille ja ajattelin sanoa jotakin ystävällistä ja rohkaisevaa.
"En olekaan ikuisuuksiin käynyt hammaslääkärissä", yritin aloittaa keskustelua.

Mies käänsi tummat, palavat silmänsä hitaasti minuun. Hänen katseensa tuntui salpaavan hengitykseni ja samalla paljastavan koko maailman salaisuudet.

"Nuori neiti ei taida tietää ikuisuudesta mitään", hän lausui hitaasti äänellä, jossa soivat kauneimmat enkelikellot ja jylisivät hurjimmat ukkoset.

Samassa hammaslääkäri avasi huoneensa oven ja kutsui: "Herra Traakkula, olkaa hyvä!" Ja ennen kuin ehdin huomata, mies oli lipunut tai liitänyt tai jotenkin täysin äänettömästi siirtynyt lääkärin huoneeseen. Minua kylmäsi.

Kun myöhemmin tuli minun vuoroni, hammaslääkäri näytti erilaiselta, kenties kalpeammalta kuin aiemmin. Aivan kuin hän olisi jotenkin vanhentunut. Ehkä hänellä oli ollut pitkä päivä ja väsymys alkoi painaa.

Istuessani hammaslääkärin tuoliin huomasin, että hänenkin silmänsä olivat tummat ja tulenpalavat.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Vaihtoehtoinen juonitiivistelmä 14: Sika


Sika

Runoilija Ain'Elisabet Pennasen raju tilitys
hänen suhteestaan runoilija Juhani Siljoon.
Sukset vei, mutta ei vienyt vihille!

[Mistä on kyse? Ks. vaihtoehtoinen juonitiivistelmä 1]

Vaihtoehtoinen juonitiivistelmä 13: Laila-kultti


Laila-kultti

Ennenkokemattoman jännittävässä trillerissä selviää
suosikkikirjailija Hietamiehen, nyk. Hirvisaaren, tuotteliaisuuden salaisuus:
hän on ensiteoksistaan lähtien ollut eräänlaisen mystisen yhteisön vankina.
Miten ja miksi Laila-kultti painostaa idolinsa
kirjoittamaan itäisistä alueista yhä uudelleen?

[Mistä on kyse? Ks. vaihtoehtoinen juonitiivistelmä 1]

Vaihtoehtoinen juonitiivistelmä 12: Sauli


Sauli, puhu satua ja totta

Tasavallan presidentinkin hyödyntämä puhetaidon opas
saatavilla näköispainoksena.

[Mistä on kyse? Ks. vaihtoehtoinen juonitiivistelmä 1]

Vaihtoehtoinen juonitiivistelmä 11: Hukka


Hukka

Hukka – suuri suomalainen susiansakirja
esittelee perinteisiä keinoja saada susi satimeen.
Tainnuta hukka tanhuamalla tai pane pedon kanssa polskaksi!

[Mistä on kyse? Ks. vaihtoehtoinen juonitiivistelmä 1]

Vaihtoehtoinen juonitiivistelmä 10: Sata


Sata

Kirjavuoden kiihkeä avaus!
Huippusuositun deittipalvelun kehittäjä August Tinder
paljastaa omien matchiensä määrän
ja kuinka ellipsinmuotoinen kuvanrajaus saa naisten polvet veteliksi.

[Mistä on kyse? Ks. vaihtoehtoinen juonitiivistelmä 1]

Vaihtoehtoinen juonitiivistelmä 9: Iloisia otuksia



Iloisia otuksia

Wittgensteinin riemukas lasten eläinkirja
sai värikkäämmät kannet vasta myöhemmissä painoksissa.

[Mistä on kyse? Ks. vaihtoehtoinen juonitiivistelmä 1]